Personal Trainer Jori Kota-aho, Vireus

Jori rakastaa työtään valmentajana ja erityisesti sitä, kun hän pääsee parantamaan ihmisten elämänlaatua, auttamaan valmennettavia tekemään oivalluksia itsestään sekä ylittämään itsensä. Liikkuvuus on ollut Jorin intohimo jo useamman vuoden ajan. Jori tekee liikkuvuuden parissa töitä päivittäin ja monet ihmiset lähestyvät häntä ymmärtäessään liikkuvuuden tärkeyden.

Liikunta on ollut aina tärkeässä osassa myös Jorin omaa elämää ja nuoruusvuosien nyrkkeilyharrastuksen jälkeen mukaan on mahtunut mm. Street Workoutia, josta oman sarjan suomenmestaruus vuodelta 2016. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että artikkelikuva on Gladiaattorit- ohjelman kuvauksista vuodelta 2017. Lisää Jorista osoitteesta www.jorikota-aho.com

”Liikkuvuuden kehittämisessä on tärkeää huomioida progressiivinen ja säännöllinen harjoittelu, siinä missä voimaharjoittelussakin. Tästä syystä kudosten ja hermoston olisi hyvä olla palautunut ennen kuormittavampaa liikkuvuusharjoitusta. Cloudbootsit tehostavat palautumista ja täten tukevat myös liikkuvuuden kehittymistä. Itse käytän painehousuja treenien jälkeen ja usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa.”

Kerro kaverille
Tutustu muihin artikkeleihin
Käyttäjäkokemuksia
Giesen Grizzlys – Bundesliga
Helios Grizzlys Giesen on Saksan Bundesliigassa pelaava ammattilaislentopallojoukkue. Joukkue on pelannut korkeimmalla sarjatasolla jo muutaman vuoden, ja tällä kaudella joukkue on onnistunut nostamaan tasoaan ”keskikastista” kärjen tuntumaan. Joukkue selvitti jo ...
Lue artikkeli →
Käyttäjäkokemuksia
Cloudbootseista apua turvotukseen
Cloudbootsit toimivat erinomaisesti myös nesteenpoistossa ja tätä kautta turvotuksia saadaan helposti lievitettyjä. Asiakkaamme Ciia lähetti blogiimme omia fiiliksiään tuotteesta. ”Olen monta vuotta kärsinyt kipeistä ja turvonneista jaloista ja nestettä kertyy ...
Lue artikkeli →
Scroll to Top