Kansainvälisen tason maantiepyöräilijä, Jaakko Sillankorva, on yksi kovimmista maantiepyöräilyn tulevaisuuden suomalaisista nimistä. Tulevalle kaudelle lähdetään hakemaan uutta tasoa kansainvälisissä kilpailuissa ja pyritään jälleen ottamaan merkittäviä kehitysaskeleen eteenpäin. Vuonna 2023 Jaakko jatkaa samassa joukkueessa (X-Speed United), kilpailuohjelma on yhä laadukkaampi ja suorituskykykin pitäisi olla hyvässä noususuunnassa. Pyöräilyssä pitkäjänteisyys on hyvin suuressa roolissa ja vuosi vuodelta pyritään etenemään paremmalle tasolle. Jaakko vaikutti sen verran määrätietoiselta ja päättäväiseltä kaverilta, että halusimme olla mukana tukemassa nuorta pyöräilijää.
”Kestävyysurheilijana harjoitteluni on usein määrällisesti ja intensiteetiltään hyvin kuormittavaa kovan harjoittelu- ja kilpailurutiinin merkeissä. Suoritan lisäksi huippu-urheilun ohella yliopisto-opintoja Tampereen Yliopistossa, joten iltaisin palautumisesta ja rentoutumisesta huolehtimisessa Cloudboots on astunut merkittävään rooliin, varsinkin kun pyöräilijänä kuormitus painottuu juurikin jalkoihin. Cloudbootsien housumallinen Rogue sopii omaan käyttötarkoitukseeni hyvin, ja huolehtii koko alakropan palautumisesta. Odotan innolla alkavaa kautta ja kovia etappikilpailuja ja lahkeiden hyödyntämistä kovien kilpailupäivien välillä.”
”Selkeimpiä tavoitteitani on miesten Suomenmestaruus maantiepyöräilyssä, ammattilaisuus pyöräilijänä ja UCI-kilpailun voitto tulevina kausina. Näen nämä tavoitteet saavutettavina, vaikka tiedostan lajini suuret ja pitkäjänteisyyttä korostavat vaatimukset.”
@jaakkosillankorva, Strava Cyclist Profile | Jaakko Sillankorva, @xspeedunited


