Henri Puputti on suomalainen pesäpalloilija, joka on uransa aikana kahminut jätesäkillisen SM-mitaleja, pelannut kymmenkunta Itä-Länsi ottelua, pokkaillut mm. etenijäkuninkaan, kärkilyöntikuninkaan ja vuoden pesäpalloilijan titteleitä. Tuoreimpana kirsikkana kakkuun on tietysti vuoden 2021 suomenmestaruus Manse PPn riveissä.
”Päättyneellä kaudella otteluita oli usein peräkkäisinä päivinä, jolloin Cloudbootseista saatava apu palautumiseen tuli todella tarpeeseen. Koitimme ensin porukalla verkkovirtamalleja, mutta osa joukkueesta kaipasi enemmän painetta.
Näin ollen päädyimme tälle kaudelle valitsemaan akkukäyttöiset Cloud8 ROGUE mallit. Kyseinen malli oli muutenkin meille parempi valinta, koska ne kulkevat paremmin reissussa mukana. Käytössämme on sekä housuja että lahkeita, itse käytän useimmiten lahkeita.
Tässä pesäpallon suomenmestarin (2021) Manse PP:n Henri Puputin rutinoitunut 45 minuutin Cloudboots setti.
Aloitan hoidon aina kevyesti (taso 4-6), koska tuntuu että jaloilla kestää hetki tottua paineeseen. Käytän useimmiten lymfaohjelmaa noin 25 minuuttia, nostaen painetta loppua kohden tasolle 7-9. Tämän jälkeen vaihdan koko jalan puristukseen, jonka vedän läpi noin kymmenen syklin (~10 min) verran niin kovalla paineella jonka siedän ilman hampaiden kiristelyä (taso 8-10). Tämän jälkeen pudotan painetta ja käytän taas joko lymfaohjelmaa tai kolmen kammion hierontaa viimeisen kymmenen minuutin ajan.”
On muuten erinomaisen hienoja kuvia Manse PPn porukasta! Kuvaaja Juuso Koro, Instagrammissa @juusokuvaa https://juusokoro.fi/